Tervetuloa seuraamaan blogia. Sain menneellä viikolla torstaina 19.4. 2012 AHAA elämyksen Hämeenlinnan ITk päiviltä. Vaikka olen itse ns It ihmisiä (lue nörtti), en ollut vielä ymmärtänyt sosiaalisen median tarkoitusta. Kiitos Ylen Tuija Aallon, minulle valkeni, että sosiaalinen media voi olla myös jotain muuta kuin henkilökohtaisia statuspäivityksiä.Oivalluksen jälkeen some tarkoittaa minulle lyhesti seuraavaa työelämää ja opiskelua ajatellen

---Ihmisen osaaminen ei ole pelkäästään enää nykyään hänen oman osaamisen ja omien ajatuksien summa, vaan se on hänen verkostonsa osaamisen ja ajatusten summa.---

Esimerkiksi oppiminen on yksilöllinen prosessi, ihminen käy tuota prosessia läpi koko elämän. Oppimiseen tarvitaan motivaatio, kosketus aikaisempiin kokemuksiin ja ehkäpä uteliaisuutta. Tämä minun uusi blogini on siis osa minun oppimisprosessia, jossa on mukana kaikki edellä mainitut 3 kohtaa. Missioni vielä lyhyesti:
1. Muutetaan opetusta siten, että se tukee oppimisprosessia.
2. Muutetaan kunnan prosesseja tehokkaammiksi -- saadaan lisää aikaa tarkoituksen mukaiseen työhön ->eli palvelemaan kuntalaisia ja kehittämään palveluja.
3. Aloitetaan oikeasti yhteistyö
- oman työyksikön sisällä
- kunnan sisällä
- seudullisesti.
Olen päättänyt lohkaista 1 tunnin viikottaisesta työajasta tämän blogin pitämiseen. Toivottavasti kiinnostutte ja liitytte osaksi minun verkostoa, joka henkilökohtaisesti siis tarkoittaa kehittymistä.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Utopiaako - älykäs oppimisympäristö?

Oppimisympäristöä Ruskolle kehitellessä, on mieleeni joulahtanut seuraava kysymys. Olisiko mahdollista, että oppimisympäristön järjestelmä itsessään pystyisi keräämään tieto oppilaan oppimisesta ja ohjaamaan hänet tämän tiedon perusteella oman osaamisen mukaisiin oppimispolkuihin. Olen jostain kuullut, että tällaisiä älykkäitä järjestelmiä on kehitetty. Erityisen älykkääksi tuota en kuitenkaan kutsuisi, koska ihminen (opettaja) pystyy hoitamaan tuon saman työn melko nopeasti. Mutta haaste on kuitenkin siinä, että opetusryhmät ovat niin isoja, että opettajan aika ei millään riitä kaikille. Mutu tuntumalta sanoisin, että ryhmätkoot eivät myöskään tule pienemään lähitulevaisuudessakaan sopiviksi. Olisiko siis mahdollista, että järjestelmä tekisi tuon työn. Välittömän palaute on tärkeää oppimisprosessin kannalta. Omaa pohdintaa - pelityypistä materiaalia pitää saada lisää - kuka tekee materiaalin? opettaja? kustantaja? - toisi huoman lisäedun opettajan arvioinnin tueksi - voidaanko arvioinnissa myös ottaa huomioon järjestelmän tuottaman infon myötä mm. aktiivisuus, yhteisen oppimisesn editäminen, yhteistyötaidot, oppimisen omaehtoinen syventyminen? - Pitäisikö oppilaan arvioinnissa olla tiedollisten taitojen mittaamisen lsiäksi myös arvosana vaikkapa yhteistyötaidot ja tiedon hakeminen ja suodattaminen Jos tätä sattuu lukemaan joku yliopistolla työskentelevä, heitän pallon sinne. Löytyisikö yliopistosta veturi järjestelmän rakentamiseen? Eimerkiksi Turun yliopisto on saanut mainetta KIVA koulu hankkeesta, lähtisikö joku kehittämään TIVA (tiedon valloitus?) koulu hanketta Rohkeasti kommentoimaan ja heittämään ehdotuksia avoimiin kysymyksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti